Tänään olin erään toisen tiiminvetäjäksi valmistuvan kanssa rekrytoimassa kaupunkimme Vero Modassa. Jouduin miehen työhommien takia ottamaan nuorimman lapsemme mukaan hetkeksi. Pisteellämme kävi myös veljeni, jonka rekrytoimmekin mukaan Oriflameen. Fiilikset oli hyvät, mitä nyt huomasin välillä myyntipäällikön mulkoilevat katseet välillä meitä kohden ja välillä paikalla olevia lapsiperheitä kohden. Illallapa kotiin päästyämme fiilis menikin nollaan ja kaikki salille meno inspiraatio katosi. Vero Modan myyntipäällikkö oli antanut palautetta että tein virheen kun otin lapseni mukaan, poikani sattui nukkumaan lähes koko ajan ja hereillä ollessa oli tyytyväisenä PIENISSÄ MATKARATTAISSA. Kaupunkimme Vero Modaan ei heidän mielestään voi vielä lapsia, tämän olisin ymmärtänyt jos poikani olisi edes huutanut, mutta kun toinen oli tyytyväisenä rattaissa. Eipä siinä, myös tämä samainen myyntipäällikkö valitti kun veljeni norkoili pisteellä, kai se perkele nyt norkoilee jos hänet on mukaan rekrytoitu ja neuvoimme hänelle Oriflamen myynnin asioita! Olisiko minun pitänyt laputtaa hänet matkoihinsa tietämättömänä mihin läksi mukaan ja mitä hänen pitää seuraavaksi tehdä?! Tuntuu että tämä kyseinen myyntipäällikkö oli elämäänsä ja työhönsä kyllästynyt kanttura! Ja tasan taatusti viimeistään maanantaina annan asiasta ylemmälle taholle tästä palautetta. Saavatpa huomata etten asiaa noin vain unohda ja jatkossa ostan tavarani muualta kuin Vero Modasta, tuo paikka meni juurikin nyt boikottiin ja muistan kyllä mainita asiasta että siellä ei todellakaan kannata asioida! Ja se että asiasta ei paikan päällä voitu henkilökohtaisesti sanoa vaan piti mennä itkemään aluepäälliköllemme!!
Noh, joka tapauksessa sain rekrytoitua 5 uutta lisää, toivon mukan ovat sitten jatkossa aktiivisia tilaajia 🙂 Tämäpä tältä erään ja nyt viltin alle kaakao kuppi käsissä katselemaan hetkeksi telkkaria ja sitten unten maille. 🙂